Lopputalven ja alkukevään aikana mies muutti Kallion kämpän nurkkiin. Kallio sai miehen ahdistumaan. Liian keskustassa oltiin ja luontoa näkyi ainoastaan ikkunasta häämöttävän puu-Vallilan puiden yllä. Etsimme toisella silmällä asuntoa hiukan kauempaa hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Asuntoa, jossa on sauna ja parveke. Asuntoa, jossa olisi hiukan omaa pihaa eikä se olisi kerrostalossa. Se löytyi.
Elin toukokuuta, kun pakkasin tavarat Kalliosta. Mua jännitti. Luovuin rankalla kädellä tavaroistani, mutta muuttokuorma oli tuskaisen suuri. Mies kantoi astiansa uuteen asuntoomme yhdessä yhdessä pahvilaatikossa (hä, yksi? Mitä hittoa?) ja minä yhdessä jos toisessa kymmenessä laatikossa. Mies maalasin asunnon seinät ja sain valita maalien sävyt. Olin ihan innoissani, ekaa kertaa sain maalata seiniä. Keittiöstä tuli turkoosi.
Toukokuussa aloitin myös työt uudessa toimipisteessä ja olin todella tyytyväinen. Halusin sen muutoksen. (Nyt vuodenvaihteessa voin sanoa, että se kannatti.)
Kesällä aloitin loman juhannuksesta surullisen uutisen kuultuani. Isäni sai aivoverenvuodon. Olin yhä hämilläni ja hiukan jopa surullinen omassa elämässäni ja en osannut sulatella tietoa. Isäni ollessa vielä tajuttomana elin jo isäni hautajaisia mielessäni. Uskoin pahimpaan. Sain yllättyä ja isäni selvisi palaten entisenläiseksi. Ehkä hiukan lempeämmäksi luonteeltaan kuin ennen.
Kesäloman olin Savon maisemissa. Poikkesin pikareissulla hetkeksi vain Helsinkiin.
Syksy meni töitä paiskiessa ja hiljalleen mieleni alkoi rauhoittua. Syksyä en osaa vielä katsoa etäisesti, mutta huomaan, että olen valmis uusiin ratkaisuihin elämässäni. Olen valmis sellaisiin ratkaisuihin mihin ennen en ollut ollut. Odotan vuotta 2013 enemmän kuin uskalsinkaan odottaa. Kaksi rankkaa vuotta takana, mutta muutoksia on tapahtunut. Muutosten mittarina toimin minä.
