Nyt tässä istuessani mietin, että kuinka mun pää voikin näin humista tyhjyyttään. Vieressä kaapin kätköistä kaivettu bissetölkki, jonka lupasin itselleni rentouttavaksi iltakaveriksi ( tarkennus: yhden bissen). Tässä sitten sivusilmäillen seuraan 45 minsaa telkusta.
Olen kurkkua myöten täynnä kaikkea surullista mitä maailmalla ja täällä lähituntumassakin tapahtuu ja olen miettinyt, että jos vain osaisin ja malttaisin niin jättäisin tv:n avaamatta ja keltaisen lehdistön lööpit lukematta. Pahuus tuntuu olevan arkipäiväistä ja mediassa mällätään viimeisen päälle perhesurmilla ja muilla tragedioilla. Ei kestä.
Nyt tapahtuu useampi muutos kuun vaihteessa. Kallion kadut jää taakse ja suunnataan hiukan kauemmaksi. Myös työpaikkani vaihtuu. Huh, pieni stressin poikanen asuu mun pään sisällä.
Pääsiäisenä kävimme huilimassa Kuopiossa. Ol mukavoo. Äiti rennoissa nurkissa asusteli kissaneidit Hilma ja Agda sekä äidin koira Alfons ja kissa Molla. Myös veljeni asutti tätä 50 neliötä. Kuopion tori yhä räjäytetty. Alepubissa oli yhtä paljon sekavaa sakkia ja lasiosasto Carlsonilla on aina yhtä ihanaa tutkia kaikkea. Se valikoima on vaan ehdoton ykkönen. Oli kiva käydä ja kävisihän sitä useammin jos vaikka Keravan kohdalle siirtäisi Kuopion. Haha! ( Keravalaisia ei taitaisi naurattaa)
Puuh, nyt alan istumaan sohvalle tyhjä katse naamallani, kaappaan Agdan kainaloon ja odotan Iholla-jakson alkavaksi. Se on vaan koukuttava ja tunteita herättävä sarja. Ihanan uutukainen ja erilainen ja ainut mitä seuraan nykyisin televisiosta. Aa, Satuhäät on kyllä mun lemppari myös. En ole muistanut vaan katsoa. Minne ne päivät vaan katoaa?
