29.7.2012

Rokkia ja burleskia perjantai-iltana

Ystäväni kanssa sovimme tärät Andorraan kuudeksi katsomaan dokumenttielokuvaa. Ystäväni oli saanut jonkun kriisin ja ei ehtinyt kuudeksi paikalle niin minä päätin mennä yksin. Se on jännä, että yksin tuollaiseen paikkoihin meno on liiankin jännää. Olin myös aamunpäivän ollut töissä ja suuntasin suoraan leffaan poiketen tien toisella puolella syömässä kanasalaattia. Olin hiukan väsynyt ja se kostautuikin leffassa. Minä nukahdin. Sailor Jerry-leffassa äänet olivat liian kovalla ja kuva turhan rakeinen. Mielenkiintoinen dokkarielokuva kuitenkin, vaikkakin missasin paljon uneksiessa. O ou!


Leffan jälkeen istuin odottamaan ystävääni Coronan baaritiskille. Sittenhän saapuikin ja menimme Dubrovnikiin kuuntelemaan rokkia ja katsomaan burleskia. Ilta oli vauhdikas. Ilta oli myös ainut milloin osallistuin Rockabilly weekin tapahtumiin ja se hiukan harmitti. 


Dj:n soiton loputtua soitti ensimmäisenä Los Roxos Paradoxales & Senor X.



Sitten lavalle nousi hurmaava Holy Curves Burlesque Show!










Tanssilattialla jammasi useampi pariskunta, mutta tämä pariskunta oli jotenkin todella söpö.




Vikana soitti mun ehdoton suosikkini: Antonio Sorgentone (ITA) & Rockin´ Paradox! Tuli rokattua niin, että sukat pyöri jaloissa.


Jatkan rattoisaa sunnuntaiaamupäivää hiljalleen valmistautuen kummipoikani syntymäpäiville. Kuuden maissa herättyäni olen ehtinyt touhuta paljon. Yöllä hiukan pelotti, kun ukkonen jyrähteli mahtipontisesti. Uni karkasi ja valvotti.


Ihanaa sunnuntaipäivää!

Ei kommentteja: