Reissussa osa 1: huputiti hummani hei!

Nyt lomalta jo arkeen palanneena mietin purkaa teillekin kamerani kätköjä ja käydä uudelleen läpi mitä kaikkea tein. Työarki on jo painanut muutaman viikon päälle ja kalastajan leskenä veitän tulevan viikon, kun mies ajoi satojen kilometrien päähän perhokalastamaan. Norjaan, johon puhelutkin on kalliita. 

Lomaillessa olen matkannut ees sun taas, pitkin Suomea ja matkaan taas. Muutama viikko sitten miehen kanssa reissasimme Nousiaisten kautta Turkuun ja takaisin. Nousiasissa tapasimme leppoisaa illanviettoja, minikissoja ja heppajuttuja. Heppajutut on aina aivan ihania juttuja, mutta aloitan niistä kissanpennuista.

Oli syntynyt kaksi viikkoa aiemmin suloinen lauma minikissoja, jotka hurmasivat söpöllä olemuksellaan. Ne oli niin pieniä ja uneliaita. Pieniä kiljahdukssia vain kuului jos uni hetkeksi kaikkosi ja emoa kaivattiin vierelle. Mies ei ollut myötämielinen ehdotukseeni, että kotiuttaisimme myöhemmin punaisen yksilön kotiin. Kuulemma kaksi riittää meillä nyt aivan mainiosti. Hö.

Sitten heppailuun ja hurmaavaan Kvintaan. Säkäkorkeutta on tällä kaunottarella 170 senttiä. Kvinta on luonteeltaan ihanan leppoisa, mitä nyt hieman säikky, mutta vuosien taukojen jälkeen juuri oikeanlainen heppa minun taas tutustuessa heppailuun. Luulinhan, että voin jopa pelätä heppoja tauon jälkeen, mutta Kvintaa ei tarvitse pelätä.

Kvinta oli siirtynyt uudelle tallille, jossa oli myös tallin omistajalla kaksi koiraa. Tämän koiruuden nimeä en muista, mutta hauska tapaus oli keppeineen ja suurine silmineen. Pää myös keikkui hassusti sillä mun höpöjuttuja kuunnellessa.

Perjantai-illalla Kvintaa puunattiin seuraavan päivän estekisoihin. Minä olin vielä hiukan arkana vieressä tuumailemassa. Jonnekin on kadonnut se tietämys, tunsin itseni ihan apinaksi riimun päässä roikkuessa.

Lauantaina poikkesimme ennen Turun reissua katsomaan estekisoja. En ollut koskaan aiemmin käynyt katsomassa estekisoja ja jännältä näytti. Nopeatempoisesti kisa kulki ja oli mulle ihan hepreaa, mutta nautin katselusta. Ehkä sitä hurmiossaan joskus taas tuntuman saatuaan voisi esteitäkin yrittää kokeilla.

Sunnuntaina pääsin minäkin Kvintan selkään, kun neljän hengen porukalla lähdimme maastoon puoleksitoista tunniksi ratsastamaan. Se oli ihanaa. Aluksi ravissa sain miettiä, että millaista se selässä oleminen olikaan. Kuinka se tasapaino toimikaan, mutta lenkin loppupuolella tunsin olevani taas pienesti jyvällä.

Mulle voisi kertoa ihania heppajuttuja ja niin pääsisin fiilistelemään heppailua lisää. Oispa ihana vuokrata heppa Helsingistä, onkohan se täällä vaan liian kallista?