Lensin matalallalllalala

Pottuvarpaat pedillä.

(kuva ennen Kuopion matkaa. Kimppakyyti-naiselle ilmotin, että minut tunnistaa vaaleasta tukasta ja punaisesta asusta.)

Hiukan viiveellä kirjoitan elämän kulustani, mutta hiljalleen, hiljalleen. Nyt todellakin hassun hiljainen koti, kun sisko perheineen poistui meiltä kyläilemästä. Yksin nakotan sohvan kulmassa ja tuumailen.

Tuumailen. Mitäköhän sitä tänään puuhaisi vaiko puuhaisiko ollenkaan. Iskältä poimin mukaan keltaista maalia. Ikean porrasjakkara kaipaisi väriä ja niin se pyyheteline. Projektit hulisee silmissä.

Kuuntelen Eppuja, ne on hauskan legendaarisia. Pikkusena permanenttuna tukkana tykkäsin ja jamitin Eppuja ja nyt rotanliiskamaisessa olemuksessa hoilaan Eppujen mukana tuttuja ralleja. Vuodet muuttuvat, minä en. Nyt Kuopion Viinijuhlien aikaan päästiin purjehtimaan veljeni ansiosta paatille ja kannelta fiilistelemään Eppuja.

Suomen kesä on ihastuttava. Vesistöjä paljon kierrelleenä iskän mukana vesistöt mykistävät yhä kauneudellaan. Ilta-aurinko järven yllä saa hymyn korviin. Olen järvi-ihminen. Meret ovat hienoja suuruudessaan, mutta pelottavia. Voin myöntää etten ole kertaakaan uskaltanut uimaan Helsingissä. Voiko meri niellä ihmisen?

"Hei, näin menoina tuloni kaupunkiin
Kun keikuin enoina veneissä pelti kii

Kun kaljaa itseltä pummasin
Päiväkirjoista päiviä kummasin
Tuntui kuin olisin syntynyt kuolemaan

Lensin matalla, liian matalalla,
Voi törmätä johonkin, niellä koukun ja kohonkin
Nousin ylemmäksi ja kaikki hidastui
Muuttui pieneksi, ymmärrän, koska näen nyt enemmän"

Tuulista Helsingissä. Päivä luotu sisähimmailuun. Mukavaa eloa kaikki ihanat!