Nakkaan aivot narikkaan

Olen asuttanut uutta asuntoa toista viikkoa. Olen päivittäin huhkinut uudessa työpaikassa kolmatta viikkoa. Tänään vietän vapaapäivää sameassa säässä ja aion maalata kuvan kehyksiin ja moikata ystävääni sumpittelun merkeissä. Muutoksien alla pääni on pitkästä aikaa ollut ihmeen selvä.

Tuumaillen katsoessani kahden viime vuoden tapahtumia voin vain miettiä, että kuinka elämä voi muuttua yllättäen ja yllättäviin suuntiin. (Mulla alkoi soimaan päässä CMX:n Aura: ...

elämän keskipäivässä 

minäkin eksyin synkkään metsään 

aamupäiväin kappaleisiin 

iltojen ikävään 

missä 

kasvot puhuvat omaa kieltään 

oppivat suruaan nauramaan 

ja elämän hauraat astiat 

katsovat ihmetellen toisiaan )

,+ 

Tulee puuskissa into laittaa uutta asuntoa. Täytyisi omistaa jämerä iskuporakone niin saisi seinään muutaman asian. Ei kuitenkaan 28 proppua, jotka edellinen asukas oli iskostanut tähän viidenkymmenen neliön tilaan. Nakkas vissiin joka ilta aivot narikkaan, kun asunto ei voinut tolla ripustusmäärällä olla kuin täynnä telinettä kuten baarin narikat. Mikä aasinsilta, aasi vain tais tippua sillalta.

Viikonlopuksi en voi kuin toivoa poutaa ettei lettukesteilyt Oulunkylässä mene puihin. Oman Ravintalapäivän panoksen annan Oulunkylässä. Siivoupäiväänkin osallistuin Dallape-puistossa ja se karaisti mieltä. Kylmä tuuli mereltä sai luutkin kolisemaan ja ostajakunta oli minimissään vaikkakin sain useamman vaatteen myytyä. Sattui paikalle vanhempi nainen pyörällään, joka ihastui ulos raahaamaani kampauspöytään ja sattuipa paikalle hauskan oloinen oululainen, joka kirosi ettei Oulussa tapahdu mitään tällaista. Yhdelle hippipariskunnalle nakkasin lampun ostosten kylkiäisiksi, tarkoitus oli päästä kaikesta tavarasta viimein eroon. Koukkasu Kierrätyskeskuksen kautta takasi tavaran katoamisen. Olen ylpeä itsestäni, että osasin viimein luopua.

Nyt sumpit tulille, Fatboy soimaan ja maalausprojektin kimppuun.